Joulukukkien klassikot
Trendit tulevat ja menevät, klassikot pysyvät. Joulukukkien suositut lajit, eli joulutähti, hyasintti ja ritarinkukka, pysyvät suosittuina vuodesta toiseen ja sukupolvelta seuraavalle.
Vuosikymmenten kokemuksella suomalaiset viljelijät ovat kasvattaneet näitä klassikoita entistä parempilaatuisiksi ja ne ovat olennainen osa suomalaista jouluperinnettä. Nämä suosikkikukat ovat yhtä tärkeitä elementtejä joulukodeissa kuin joulukuusi ja joulupukki.
Leikittelyä ja uutuuksia nähdään joka vuosi, mutta se tehdään erilaisilla väreillä ja erikoislajikkeilla. Lajit ovat pysyneet samoina. Klassikoita on vaikea jättää huomiotta ja niistä huokuu tyylikäs ajattomuus ja laatu. Trendit ovat kivoja, klassikot parhaita. Muuten ne eivät olisi klassikoita.
Muistojen tuoksu: hyasintti
Hyasintti on joulutähden rinnalla suosituin joulukukkamme. Määrällisesti hyasintteja ostetaan joulukukista eniten, sillä niitä hankitaan monesti useampi kuin yksi. Tarinan mukaan hyasintti nähtiin ensi kerran Suomessa kukkakaupan ikkunassa Helsingissä jouluna 1879. Hyasintteja kasvatettiin Turussa jo 1600-luvulla, jolloin ne varakkaiden himoitsemia luksuskukkia; koteja hyasintit ovat koristaneet 1900-luvun alusta.
Tutun tuoksunsa vuoksi hyasintti pitää pintansa yhtenä suomalaisten suosikkikukkana joulusta toiseen. Monelle joulu ei tule ilman hyasintin tuoksua. Hyasinttia on käytetty myös hajuvesien valmistukseen.
Suomessa myydään eniten sinisiä, valkoisia ja vaaleanpunaisia hyasintteja. Keltainen hyasintti on pääsiäisen erikoisuus.
Hoidosta: Kastele hyasinttia varovasti, jotta varsi ei veny liian pitkäksi. Hyasintti kukkii pidempään, jos se siirretään yöksi viileään paikkaan. Pitkät hyasintit voi myös leikata maljakkoon leikkokukiksi. Leikkaa mahdollisimman läheltä sipuleita ja asettele kukat niukkaan, kylmään veteen.
Monipuolinen joulutähti
Joulutähti on hyasintin ohella Suomen suosituin joulunajan kukka. Suosituimpia ovat tumman- ja kirkkaanpunaiset lajikkeet, punaisia ostetaan noin 70 prosenttia kaikista joulutähdistä. Valkoinen on toiseksi suosituin väri, noin 20 prosenttia ostetuista tähdistä on valkoisia. Loput 10 prosenttia on vuosittain vaihtuvia erikoislajikkeita. Erikoislajikkeista löytyy paljon erilaisia muotoja ja värejä, kuten aprikoosia, rusehtavaa, keltaista, vaaleanpunaista, lohenpunaista sekä kirjavia lajikkeita. Koristeelliset ylälehdet voivat olla juovikkaita, viirullisia, laikukkaita tai marmoroituja. Ylälehtiä voi myös kiertää vaaleampi reunus tai ne voivat olla kiharan aaltoreunaiset. Joulutähtiä kasvatetaan monissa eri muodoissa: kääpiökokoisista kookkaisiin rungollisiin.
Kasvin teki tunnetuksi yhdysvaltalainen kasvitieteilijä Joe Robert Poinsett, joka ihastui joulutähtipensaaseen Meksikossa, keräsi pistokkaita ja alkoi viljellä niitä. Monissa kielissä joulutähden nimi onkin Poinsettia. Aluksi joulutähteä käytettiin vain leikkokukkana. 1950-luvulla siitä jalostettiin lyhyt- ja tiiviskasvuisia ruukkukasvilajikkeita, jotka saavuttivat nopeasti suosiota.
Hoidosta: Joulutähti pitää valoisasta ja lämpimästä paikasta sekä tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa hieman kuivahtaa kastelujen välillä. Kädenlämpöinen vesi on parasta. Kylmyyttä ja vetoa kasvi ei siedä, joten älä pidä sitä tuuletusikkunan vieressä. Varo kastelemasta liikaa. Litimärkä multa saa juuret mätänemään sekä lehdet kellastumaan ja putoamaan.
Joulutähti ei kestä pitkää varastointia ja kuljetusta, siksi kotimaiset joulutähdet ovat ulkomaisia laadukkaampia. Joulutähti ei ole myrkyllinen. Kasvin syöminen voi aiheuttaa pieniä ärsytysoireita.
Ylväs, helppohoitoinen ritarinkukka
Pitkänhuiskeasta ritarinkukasta (Hippeastrum) käytetään usein amaryllis-nimeä, vaikka kyseessä on kaksi eri kasvia. Aitoamaryllis (Amaryllis belladonna) kuuluu eri sukuun kuin ritarinkukka. Ritarinkukan suosio alkoi kasvaa 1980-luvulla ja on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten sydämistä siitä saakka. Näyttävä kukinta ja helppohoitoisuus ovat siivittäneet ritarinkukan joulukukkien kärkikolmikkoon joulutähden ja hyasintin rinnalle.
Ritarinkukan näyttävä kukinta kestää viikkoja. Värivalikoima ja kukkien muoto vaihtelevat lajikkeittain. Suurin osa ritarinkukasta myydään punaisena, toiseksi suosituin väri on valkoinen. Runsaaseen värivalikoimaan kuuluvat valkoinen, vaaleanpunainen, punainen, kellertävä ja lohenpunainen. Kukat voivat olla myös monivärisiä.
Hoidosta: Ritarinkukka on joulun kukista helppohoitoisin, se pärjää jopa kokonaan ilman hoitoa, sillä kaikki sen tarvitsema energia on sen sipulissa. Kuitenkin muutamia ohjeita voi noudattaa.
Ritarinkukka viihtyy valoisassa. Kukinnan aikana riittää tasaisen niukka kastelu. Multa saa kuivahtaa kastelujen välillä. Käytä huoneenlämpöistä kasteluvettä. Liika kastelu venyttää ritarinkukan vartta. Pitkän kukkavarren voi leikata irti ja asettaa leikkokukaksi maljakkoon. Leikkokukkien vesi kannattaa vaihtaa säännöllisesti ja samalla leikata varsiin uudet imupinnat.