Kuvassa on narsisseja mustassa ruukussa.

3000 narsissia odottaa löytäjäänsä eri puolilla Suomea 15.3.

Tiistaina 15.3. Suomi täyttyy löytäjää kaipaavista tetenarsisseista, kun Kauppapuutarhaliitto järjestää Yksinäinen narsissi -tempauksen. Tempauksessa jaetaan kotimaisia tetenarsissipaketteja vilkkaisiin paikkoihin ihmisten löydettäväksi ja iloksi ympäri Suomen. Löytäjä saa pitää paketin, ja häntä pyydetään kertomaan sosiaalisessa mediassa, mistä tetenarsissi on löydetty.

Yksinäisiä narsisseja on jakamassa 69 eri toimijaa 63 eri paikkakunnalla eri puolella Suomea. Mukana on viljelijöitä, puutarhoja sekä kukkakauppoja. Narsisseja on jaossa yhteensä noin 3000 kasvia.

-Yksinäinen narsissi -kampanjan tarkoituksena on viestiä tetenarsissien käynnissä olevasta sesongista ja siitä, että niitä viljellään paikallisesti eri puolilla Suomea. Tottakai tempauksella halutaan myös ilahduttaa ja tuoda iloa ihmisten arkipäivään, sanoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Yksinäinen narsissi -tempaus viestii myös tetenarsissin kestävyydestä: se pärjää pienen totuttelun jälkeen jopa kymmenessä pakkasasteessa. Kasvi onkin ensimmäinen kevään ulkokasvi. Tetenarsisseja viljellään vuosittain 50 yrityksessä eri puolilla Suomea ja niitä on saatavilla helmikuulta huhtikuulle. Sesonki huipentuu pääsiäiseen.

Löydettyjä narsisseja voi seurata sosiaalisesta mediasta tunnisteella #yksinäinennarsissi  Kauniisti kotimaisen kanavilla Instagramissa ja Facebookissa. Kannattaa tarkkailla ympäristöä ulkona liikkuessa 15.3.!

Mukana olevat paikkakunnat ja yritykset:

Akaa  Palkinpään Puutarha/Jennin Kukka ja Puutarha Oy
Akaa  ja Viiala  Kukka ja hautauspalvelu
Aura, osa Pöytyää ja Tarvasjokea  Kukkakauppa Vihreä Seppele / Kukka Fuksia
Elimäki ja Kouvola  Holopaisen Kukka-ja Hautauspalvelu Oy
Espoo  Kukkakauppa Soukan Sydän
Eurajoki  KukkastudioLempi/Kiehuvakartano
Haapavesi  Niittykosken Kauppapuutarha Oy
Helsinki  Pirilän Kukkatalo Oy
Hollola  Hollolan kukka ja hautauspalvelu
Hämeenkoski  Hollola Heliä
Hämeenlinna  Parolantien Kukkapalvelu Oy
Hämeenlinna  Kaisan Kukka
Hämeenlinna ja Hattula  Lakstedtin Puutarha Oy
Ii  Arvo Kova Oy, Iin Kukkauppa
Joensuu  S-kukka
Joensuu  Joensuun Kukkatalo
Jyväskylä  Huiskula-Hilverda Oy
Jyväskylä  Kukkahuone Helmi
Jyväskylä  Mestarin Kukka
Kaarina  Pirilän Kukkatalo Oy
Kangasala ja Tampere  Honkasen Puutarha Oy
Kankaanpää  Rauno Nieminen Puutarha
Kankaanpää  Kankaanpään kukka ja hautaustoimisto Anttila oy
Karjaa ja Hanko  Happy Flower
Karkkila  Puutarha Sundström
Kemiö  Kukkapalvelu Tiarella
Kempele  Arvo Kova Oy, Keijun Kukkapuoti
Kerava  Kalevan Kukkatalo Oy (Kukkakauppa Miraflora)
Kirkkonummi  Flowering by Satu
Kirkkonummi  Kirkkonummen kukka ja hp
Kitee  Kukka ja sidonta Kesäheinä
Kokkola  Lindell Flowers
Korpilahti, Vaajakoski ja Jämsä  Puutarha Suokukka Ay
Kotka  Puutarhalinna
Kuopio  Heikkisen Kukkatarha
Kuusamo  Prisman Kukka Kuusamo
Kämmenniemi  Kämmenkukka
Lahti  Kukka ja Sisustus Neilikka
Laihia  T:mi tasamaa
Lapinlahti  Kukkakauppa Kinnunen
Lappeenranta  Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Nyberg Oy
Laukaa  Kukka-ja hautauspalvelu Vehviläinen
Littoinen  Gugga
Lohja  Kukkahuone Verona
Muurame  Ritun Puutarha
Mynämäki  Sundellin puutarha
Nurmijärvi  Kukka-Mökki Klaukkala oy
Oripää  Martin Tarha Oy
Pieksämäki  Partaharjun Puutarha Oy
Pori  Antinkukka
Pori  Kukkii
Porvoo  Cassandras Trädgård Ab
Porvoo  Porvoon Kukkatalo
Punkalaidun  Kesälaitumen Kukka Ky
Pyhäjärvi  Rönkön Kukkatarha Oy
Raisio  Pirilän Kukkatalo Oy
Riihimäki  Pirilän Kukkatalo Oy
Salo  Pirilän Kukkatalo
Salo  Kukkahuone Rinkeruusa
Savonlinna  Tmi Pääskylahden puutarha
Tampere  Pirilän Kukkatalo Oy
Tampere  Huiskula-Hilverda Oy
Turku  Lepolan Puutarha Oy
Turku  Huiskula oy
Turku  Runosmäen kukka
Vesanto  Vesannon Tupa Oy/ Vesannon kukka-ja hautauspalvelu
Veteli  Harmaakiven Puutarha
Vihti  Onnelan Puutarha
Äänekoski  Pajunkukka Oy

 

Kauppapuutarhaliitto ry ylläpitää Kauniisti kotimaisen sivuja ja kanavia.