Kuvassa on sinisiä, vaaleansinisiä sekä valkoisia helmililjoja.

Helmililja

Herkkä helmililja on kaunis sipulikukka sisälle ja ulos.

Helmililja

Muscari

Helmililja eli helmihyasintti on pieni ja sievä, useimmiten sinikukkainen kevään sipulikasvi. Ruukkukasvina sen saatavuus ajoittuu helmikuun lopun ja pääsiäisen väliseen aikaan. Ruukkuhelmililjoilla voi siis ottaa varaslähdön ennen kuin niiden ulkona kasvavat sukulaiset värittävät puutarhoja.

Helmililjan kellomaiset kukat muodostavat tiiviin tertun ja kukissa on miellyttävä tuoksu, joka voimistuu lämpimässä. Lehdet ovat ohuet ja pitkät. Suurin osa helmililjoista on syvänsinisiä tai valkoisia, mutta on olemassa myös vaaleanpunertava lajike. Lasitettu parveke on ihanteellinen paikka helmililjoille, aivan kuten tetenarsisseillekin. Lasitus suojaa yön kylmemmiltä hetkiltä, ja päivien runsas valo hellii kasveja.

Kastelu

vähäinen kastelu

Paikka

aurinkoon, puolivarjoon

Sesonki

helmi-huhtikuu

Hoidon tarve

ei tarvitse lannoittaa

Hoito-ohjeet

Helppo hoitaa – kaunis katsella

Kaupasta kannattaa ostaa melko nupullisia kukkia, sillä ne kestävät jo auenneita pidempään. Sipulipaakun voi siirtää myyntiruukusta kookkaampaan ruukkuun tai astiaan. Käytä tavallista kukkamultaa. Kasvin hoidoksi riittää säännöllinen kastelu, huolehdi riittävästä kosteudesta varsinkin pakkasyön jälkeen sillä kasvi tarvitsee lämmettyään välittömästi vettä. Lannoitusta ei tarvita, sillä sipulissa on varastoituneena kaikki ne ravinteet joita kasvi kukkiakseen tarvitsee.

Kuvassa on leikkona sinisiä ja valkosia helmilinjoja rivissä valkoisella pöydällä.

Sijoita suojaiseen paikkaan

Helmililja viihtyy hyvin esimerkiksi lasitetulla parvekkeella. Lasitus suojaa yön kylmemmiltä hetkiltä, ja päivien runsas valo hellii kasveja. Helmililja sietää jonkin verran viileä. Anna helmililjan ensin tottua kylmään. Ihanteellista olisi, jos kasvi voisi viettää pari päivää muutaman asteen lämpötilassa. Näin ne kestävät paremmin pienet yöpakkaset.

Ruukkuhelmililjan kukinta kestää viikosta kahteen. Tämän jälkeen ne kannattaa istuttaa ulos, kunhan maa on sulanut. Kasvista saa pysyvän, monivuotisen seuralaisen puutarhaan. Menestyvä helmililja lisääntyy vauhdikkaasti omista sipuleistaan. Kasvin lehdet saattavat pysyä vehreän vihreinä pitkälle kesään

Tunnettu maailmalla

Helmililja kasvaa luonnonvaraisena Kreikassa ja Aasiassa. Sen laajaan sukuun kuuluu noin 30 lajia, joista 4-5 on laajalti saatavilla. Helmililja on näistä tunnetuin.

Hollantilaisessa Keukenhofin kukkapuutarhassa virtaa helmililjoista istutettu ”sininen joki”, jonka loistoa voi käydä ihailemassa keväisin maalis–toukokuussa.

Kuvagalleria

Tässä vielä lisää luettavaa

landscape-skies-photo-collage-youtube-banner-13

Kesäkukat varjoon: 5+1 vinkkiä

2

min

_mg_2202-1

Ota talteen helppo istutusohje orvokille!

2

min

trend-2020_street-savage_indoor-2

Kevät saa tulla – pääsiäisen upeat kukkaideat

2

min

trend-2025-slow-life-indoor-8

Huhtikuun suloiset sesonkikukat kurkottavat kohti kevättä

2

min