Talveta pelargonit ennen hallaa

2023_geraniums_4000_warm_country_chic_43

Pelargonit ovat perinteikkäitä koristekasveja, joiden suosio on kestänyt jo sukupolvelta toiselle. Monipuolinen kasvi sopii sekä ulkoistutuksiin että sisäkukaksi. Monenlaiset, uudemmatkin lajikkeet voi saada talvetettua oikeissa olosuhteissa. Onnistunut talvilepo takaa pelargonin monivuotisuuden!

Pelargoni voi viihtyä ulkona loppusyksylle saakka, mutta sen talvettaminen olisi hyvä aloittaa ennen ensimmäisiä yöpakkasia. Mikäli se ehtii altistumaan pienelle hallalle, saattaa se sitkeänä kasvina kuitenkin vielä elpyä, jos suurin osa lehdistä on säästynyt kylmävaurioilta. Koko kesän mittainen ulkoilu karaisee sen melko hyvin syksyisille olosuhteille.

Tee näin:

Kasvi kannattaa nostaa sisälle, kun ulkolämpötila lähenee nollaa. Talvilepoon asettuessa kukat on hyvä napsaista pois taivuttamalla kukkavarret nivelestä poikki, samalla saa vielä syksyn leikkokukkia maljakkoon. Ihanteellinen talvetuslämpötila on +5 ja +10 asteen välillä, eli normaali huoneenlämpö ei aseta pelargonia kunnolla talvikauden lepotilaan. Tarkoitukseen sopii hyvin esimerkiksi ikkunallinen varasto- tai kellaritila.

Hieman valoa ja muutama tilkka vettä talven aikana valmistavat sen tulevaan kevääseen. Talven aikana vedentarve on minimaalinen, ja ylikastelua kannattaa välttää. Myöskään lannoitusta ei tarvita. Mitä valoisampi ja lämpimämpi talvehtimispaikka, sitä enemmän vettä tulisi antaa.

Mitä jos kasvi nuupahtaa talvella?

Talvehtivasta pelargonista ei tarvitse luopua, vaikka se menettäisi lepokauden aikana kukkansa ja lehtensä. Napakka vihreä varsi kertoo sen olevan vielä voimissaan. Onnistuneesti talvehtinutta, vihreävartista pelargonia voi halutessaan leikata alkukeväällä. Leikkaaminen lehtihangan yläpuolelta tekee kasvista tuuheamman, ja antaa samalla tulevaan kauteen uusia pistokkaita. Kotimaiset uudet taimet löytyvät myynnistä taas kevättalvella!

Myös nämä artikkelit saattaisivat kiinnostaa sinua

_mg_1234-kopio

2026 puutarhatrendit – kestävyyttä ja luonnollisuutta

3

min

2025_sustain_social_07

5 tärppiä kesäkukkaostoksille

2

min

landscape-skies-photo-collage-youtube-banner-3-5

Kotimaisia ruusuja päivänsankareille

1

min

landscape-skies-photo-collage-youtube-banner-10-2

Hyötykasveja puutarhaan tai parvekkeelle! Katso 5 vinkkiä

2

min