Huhtikuun ihanimmat narsissit

Huhtikuu on keväisten narsissien aikaa! Ennen kuin ensimmäiset kukkijat kurkkaavat puutarhassa, voi kauteen ottaa varaslähdön kotimaisilla ruukkunarsisseilla. Pääsiäisen aikaan sesongissa on mitä ihanampia variaatioita ja värivaihtoehtoja.

Erilaiset narsissit toimivat hyvin sellaisinaan tai ryhmiksi aseteltuina. Ne jaksavat kukkia pitkään huoneenlämpöä viileämmässä, toiset kestävät kylmääkin, kun taas osa paleltuu herkemmin. Narsisseja kutsutaan sesongin mukaisesti myös pääsiäisliljoiksi.

Vanha tuttu tete

Tetenarsissi on tuttu ja sievä pienikukkainen narsissilajike. Se on oikeutetusti kevään ensimmäisiä ulkokukkia, sillä se kestää jopa -10 asteen pakkasta! Vuoden ensimmäisiä kotimaisia tetenarsisseja voi hankkia kevään piristykseksi jo maaliskuussa.

Nimeään prameampi perunanarsissi

Ylväästi kukkiva perunanarsissi on koristeellinen ja juhlava kevääntuoja, sitä kutsutaan myös nimellä vihkotasetti. Sen kukinnot ovat suhteellisen voimakkaita tuoksultaan. Perunanarsissi on hyvä valinta myös sisätiloihin, sillä ulkona se ei pärjää, jos lämpötila tipahtaa alle nollan.

perunanarsissi

Tyylikäs valkonarsissi

Sävyltään vaalea valkonarsissi on tyylikäs valinta minimalistisen valkeaankin kotiin. Se on perinteinen lajike, jota kutsutaan myös runoilijanarsissiksi. Valkonarsissi on usein tuoksultaan voimakas.

Värikirjoa ja runsautta

Kotimaisista ruukkunarsisseista löytää juuri nyt monenlaisia, erikoisempiakin variaatioita. Osa kukista on oransseja tai jopa lohenpunaisia, jotkut taas koristeellisen kerrottuja. Löydä oma suosikkisi kevääseen!