Kuvassa on erikokoisia valkosia joulutähtiä ruokapöydällä.

Kastele joulutähti oikein

Vuoden viimeisinä kuukausina joulutähti on yksi ostetuimmista kasveista. Lämpöä rakastava joulun ilahduttaja on helppohoitoinen. Kasvi kukoistaa parhaiten lämpimällä, aurinkoisella ja vedottomalla paikalla, kunhan kastelu hoidetaan oikein. Jos tähti on liian kuiva tai liian kostea, se alkaa tiputtamaan lehtiä. Varsinkin liikakastelu on joulutähdelle huonoksi. Kasvi kestää mieluummin hieman kuivuutta, jos juuripaakku ei kuiva kokonaan.  Joulutähteä voi kastella monella eri tavalla. Sitä voi kastella perinteisesti kasvin ylä- tai alaosasta tai upottamalla kasvi kokonaan veteen.

Kastele oikein: päältä, alta tai upottamalla

Joulutähteä voi kastella monella eri tavalla. Yleisin tapa on kastella se kastelukannulla mullan päältä. Tällöin tärkeintä on, että mullan yläosa olisi kuivunut noin pari senttimetriä. Täytyy kuitenkin olla varovainen, että kukan keskellä olevat juuret eivät koskaan kuivuisi kokonaan. Vettä täytyisi lisätä vähän kerrallaan kunnes juuripaakku on kostea muttei aivan läpimärkä. Kun vettä alkaa tulla ruukusta kastelualustaan, kastelu olisi lopetettava heti.

Joulutähden voi myös kastella altakastelumenetelmällä niin, että alustaan laitetaan pari senttimetriä kädenlämpöistä vettä noin viideksitoista minuutiksi joka päivä. Jäljelle jäävä vesi poistetaan. Näin kasvi pääsee imemään itse tarvitsemansa määrän vettä. Altakastelumenetelmä on parasta herkille juurille.

Kolmas kastelumenetelmä on upottaa kasvi veteen. Tällä menetelmällä riittää, että joulutähteä kastellaan kerran tai kahdesti viikossa. Kun kasvin upottaa veteen, tarkkaile kun kupliminen vähenee: tällöin kasvi on saanut tarpeeksi vettä. Kuplimisen loppumisen jälkeen kasvi olisi poistettava vedestä välittömästi. Ruukkuun ei saisi jäädä tämän jälkeen ylimääräistä vettä, joten tarkasta kasvi vielä 15 minuttia kastelemisen jälkeen.

Menetelmä on makuasia

Minkä tahansa kastelumenetelmän valitset, tärkeintä on, ettei kasvi olisi koskaan rutikuiva tai läpimärkä.Upotusenetelmä sopii siis parhaiten unohtelijoille, tai sellaisille, jotka ovat paljon poissa kotoa. Niille taas, jotka tykkäävät hääräillä kukkien kanssa, perinteiset kastelumenetelmät ovat varmasti mieleisempiä.

Muista: minijoulutähtiä on kasteltava huoneenlämmössä joka päivä, sillä niillä on vain pieni määrä multaa käytettävissään vesivarastonaan. Minijoulutähtiä ei kannattaisikaan pitää liian lämpimässä huoneilmassa tai lähellä lämpöpattereita.