Lehtilän Kauppapuutarha Laitilasta on Vuoden 2021 kukkien laatutuottaja

Kuvassa on Sirke ja Hemmo Lehtilä kasvihuoneessa.

Laitilassa sijaitseva Lehtilän Kauppapuutarha on palkittu vuoden 2021 parhaana kukkaviljelmänä Suomessa. Palkinto jaettiin 27.10.2021  Kauppapuutarhaliitto ry:n vuosikokouksessa Heinolassa.

Yrityksen perustivat Hemmo ja Sirke Lehtilä vuonna 1982. Yritys työllistää sesonkiaikoina kuudesta kahdeksaan henkilöä.

Yrityksellä on kasvihuoneita noin 7 800 neliömetriä eli kokonsa puolesta yritys on selvästi suurempi kuin vastaavan kaltaiset lähikukkaviljelmät Suomessa. Kukkien lisäksi puutarha kasvattaa kevään kukkasesongin päätyttyä kasvihuonekurkkuja.

Puutarhan kukkatuotannon pääpaino on vahvasti keväässä. Ensimmäisinä valmistuvat yöpakkasiakin kestävät tetenarsisit. Niiden jälkeen alkavat orvokkien toimitukset. Yritys on huomattavan suuri amppeleiden kasvattaja, sillä kukka- ja mansikka-amppeleita kasvatetaan noin 30 000.

Lehtilän kauppapuutarhan kukkia kukoistaa myös kymmenkunnan lähialueen kunnan ja seurakunnan puistoissa ja hautausmailla. Puutarhalla ei ole vähittäismyyntiä lainkaan.

Kurkkukasvustot valtaavat osan kasvihuoneista heti kukkien jälkeen. Satoa viljellään niin pitkälle syksyä, kun syksyn valoa riittää. Kurkut myydään tukkuun, joka toimittaa ne pääkaupunkiseudun kauppoihin.

Kukkien laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien.

Myös nämä artikkelit saattaisivat kiinnostaa sinua

_mg_0279-kopio

Männistön Puutarha Lopelta on Vuoden 2025 kukkien laatutuottaja

3

min

img_9841-large

Ylitalo Oy Oripäästä on Vuoden 2024 kukkien laatutuottaja

2

min

_mg_2708-kopio

Martin Tarha Oy Oripäästä on Vuoden 2023 kukkien laatutuottaja

2

min

Ryhmäkuvassa Eppu Rantanen (vas.), Jaakko Rantanen, Mikko Koivuniemi, Johanna Nordman, Jenni Rantanen ja Jali Murto. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Huiskulan Puutarha Oy on Vuoden 2022 kukkien laatutuottaja

2

min