Tetenarsissi kestää jopa kymmenen pakkasastetta
Kevään viherpeukalo syyhyää, mutta yöpakkaset haittaavat vielä ulkokasvikauden aloittamista? Ei hätää: vuoden ensimmäinen ulkokasvi tetenarsissi kestää jopa kymmentä pakkasastetta.
Kestävä kevään tuoja
Pienikukkainen tetenarsissi on kevään ensimmäinen oikea ulkokukka. Helppohoitoisuuden ja iloisten keltaisten kukkien vuoksi tetestä on tullut kevään suosituin ruukkusipulikukka. Tetenarsissi kestää pakkasta paremmin kuin mikään muu varhaiskevään ruukkukasvi.
Tetenarsissi pärjää pienen totuttelun jälkeen jopa kymmenessä pakkasasteessa. Myöskään pieni lumisade ei sitä hetkauta. Sillä on hyvä aloittaa kevään kukkakausi – ovathan pirteän keltaiset kukat kuin pieniä aurinkoja!
Pakkasenkeston kannalta on tärkeää, että tetenarsissin ruukku on kasteltu huolellisesti. Jos multa on kuivaa, kasvilla ei ole voimaa vastustaa kylmyyttä. Mikäli pakkasta on luvassa enemmän kuin kymmenen astetta, kannattaa narsissit nostaa sisälle varmuuden vuoksi. Pakkasjakson jälkeen tetenarsissin lehdet ja kukat voivat näyttää hieman nuokahtaneilta. Ne toipuvat kuitenkin entiselleen heti, kun lämpötila nousee lähelle nollaa.
Ulos, parvekkeelle tai sisälle
Tetenarsissi sopii hyvin jokaiseen kotiin, oli asunnossa ulkotilaa tai ei. Tetenarsissi sopii erinomaisesti myös sisäkukaksi tuomaan kevättunnelmaa. Kasvi kestää kuitenkin parhaiten viileässä, joten se kannattaa nostaa ainakin yöksi viileämpään paikkaan, jos mahdollista.
Ulos tetenarsissin voi istuttaa parvekelaatikkoon tai astiaan ruukkuineen, tai istuttaa multaan ilman muoviruukkua. Tetenarsisseja ei tarvitse lannoittaa. Viileä sää pitää huolen myös siitä, että ulkona pidettävät narsissit säilyvät kauniisti kukkivina viikkokausia. Ruukkunarsissi sopii hyvin myös hautakukaksi.
Suomessa jo 40 vuotta
Tetenarsissi on tulppaanin ohella suosituin kevään kasvi. Tetenarsissia viljeltiin ensimmäisen kerran Suomen markkinoille keväällä 1982. Nyt kasvia myydään vuosittain jo yli 4 miljoonaa ruukkua.
Kun tetenarsissi tuli Suomeen, sen suosio oli huikeaa ja viljelymäärät kasvoivat nopeasti. Suosion syitä on helppo arvella: keväinen väri, helppohoitoisuus ja kylmänkestävyys. Suomen kevät on arvaamaton ja tetenasissi kestää hyvin, oli mittarissa sitten 10 astetta plussaa tai miinusta.
Tetenarsisseja viljelee Suomessa noin 30 kauppapuutarhaa.