Söderlunds Trädgård sijaitsee Ylimarkussa, Närpiössä. Puutarhalla viljellään laajaa valikoimaa sesonkien kasveja. Bengt-Erik ja Mona Söderlund perustivat perheyrityksen vuonna 1976, nykyiset omistajat ovat Johan ja Ann-Christin Snickars (kuvassa). Puutarhalla työskentelee sesonkiaikaan noin 20 työntekijää. Oma puutarhamyymälä palvelee asiakkaita kukkasesonkien mukaisesti – kesäkukkakaudella sekä joulun aikaan.

Bengt-Erikin vanhemmat aloittivat viljelyn tilalla kasvattaen tomaatteja tuhannen neliömetrin kasvihuoneessa. Vuosien saatossa viljelysuuntaus vaihtui koristekasveihin, ja viljelypinta-ala kasvoi merkittävästi 1980-luvulle tultaessa. Tänä päivänä viljelyalaa on noin 20 000 neliömetriä, ja tuotanto keskittyy pääasiassa seuraaviin kasveihin:

Moderni tuotanto ja tehokas logistiikka

Lähes 50 toimintavuoden aikana yritys on kehittynyt moderniin ja tehokkaaseen suuntaan. Laadukas viljelyosaaminen mahdollistaa laajan tuotevalikoiman ja tasaisen laadun kasveille. Teknisiä ratkaisuja, kuten liikkuvia pöytiä, liukuhihnoja ja istutusrobotteja, hyödynnetään tehokkuuden ja tuotannon sujuvuuden varmistamiseksi.

Nopeat ja turvalliset toimitukset ovat yritykselle ensisijaisen tärkeitä. Jälleenmyyjille toimitetaan tuotteet omilla kuorma-autoilla, mikä mahdollistaa ketterät kuljetukset ja lämpösäädellyt toimitukset herkille kasveille.