Kuvassa on korallinvärisiä pelargoneita rima-amppelissa parvekkeella.

Askartele kotiin vinkeitä amppeleita

Amppelit ovat helppo tapa laittaa kukkia esille parvekkeelle, terassille tai sisälle. Amppelit vapauttavat hylly- ja pöytätilaa, jonka ansiosta voit hankkia vielä enemmän kukkia. Näillä ohjeilla rakennat itsellesi tai läheisellesi lahjaksi persoonalliset amppelit. Amppelien värejä ja kokoja voi vaihdella oman maun mukaan. Esimerkiksi pelargoni näyttää hyvältä erilaisissa amppeleissa.

Värikäs kerrosamppeli

Kuvassa näytetään MDF-amppelin vaiheet kuva kerrallaan.

 

Kerrosamppeliin voit rakentaa niin monta kerrosta kuin haluat. Huolehdi, että kerrosten välissä on tarpeeksi tilaa kukille ja niiden kasvamiselle.

Tarvikkeet:

Kaksi tai useampi neliö vanerista tai mdf-levystä
Kuviosaha
Akkuporakone
Ruukkuja
Neljä yhtä pitkää narua
Maalia

Ohjeet: 

  1. Leikkaa neliöiden keskelle pyöreä reikä. Kukkaruukku pitäis pystyä reiässä tukevasti. Varmista myös, että reiän ympärille jää tarpeeksi materiaalia, jotta reunat eivät murru.
  2. Poraa neliöiden jokaiseen kulmaan reiät, joista saa pujotettua narut läpi.
  3. Maalaa neliöt haluamasi väriseksi spray- tai kalustemaalilla. Anna maalin kuivua maalipurkin ohjeiden mukaan.
  4. Leikkaa narusta neljä saman pituista pätkää.
  5. Tee narujen päähän tiukat umpisolmut.
  6. Pujota narut reikien läpi. Tee jokaisen neliön alapuolelle solmut, jotta ne pysyvät paikallaan.
  7. Kun olet pujottanut kaikki narut kaikkien neliöiden läpi, yhdistä narut ylhäältä ja tee solmu, josta amppelin voi ripustaa.
  8. Laita ruukut ja kukat paikoilleen.
  9. Amppeli on valmis ripustettavaksi.

 

Oksa-amppeli

Kuvan vasemmassa reunassa on osa-amppelin tarvikkeet ja oikealla valmis amppeli.

 

Oksa-amppeli on kuin taideteos seinällä! Amppeli on nopea tehdä, ja on luonnon mukainen. Muista kysyä lupa metsänomistajalta oksien leikkaamiseen, mikäli et saa tarvikkeita omasta metsästä. Oksiksi sopii myös maahan pudonneet oksat.

Tarvikkeet:

Kaksi y-muotoista oksaa
Yksi pitkä, suora oksa
Oksasakset
Neljä ruuvia
Nauloja tai koukkuja
Ruuvinväännin
Ruukkuja tai koreja
(Koristeita esim. puuhelmiä)

Ohjeet: 

  1. Leikkaa pitkä oksa haluamasi pituuteen
  2. Mittaa y-muotoisten oksien paikat. Pitkän oksan molemmat päät tulisivat mennä noin 10 cm yli tuista.
  3. Ruuvaa y-muotoiset oksat seinään.
  4. Aseta pitkä oksa y-oksien haaraumiin.
  5. Ripusta ruukut koukuilla tai pitkään oksaan kiinnitetyillä nauloilla.
  6. Koristele amppeli halutessasi.

 

Rima-amppeli

Kuvassa näytetään kuvina vaihe vaiheelta rima-amppelin teko.

 

Rima-amppelissa ruukut roikkuvat kauniisti rivissä. Amppeli voi toimia esimerkiksi parvekkeella pienenä tilanjakajana tai sen voi laittaa seinää vasten.

Tarvikkeet:

Kaksi yhtä pitkää rimaa
Kaksi suorakaiteen muotoista puupalaa esim. vaneria
Akkuporakone
Neljä yhtä pitkää narua
Ruukkuja
(Kuumaliimaa)

Ohjeet:

  1. Leikkaa suorakaiteen muotoisiin paloihin rimojen halkaisijan kokoiset reiät. Reikien väli tulisi olla kapeampi kuin ruukkujen levein kohta, jotta ruukut pysyvät kahden riman välissä.
  2. Pujota palat rimojen molempiin päihin. Rimojen päihin tulisi jäädä vähintään 5 cm tilaa naruja varten.
  3. Tee jokaiseen narun päähän solmu, ja pujoa ne riman päätyihin.
  4. Yhdistä narut ja tee päähän solmu, josta voit ripustaa amppelin.
  5. Mikäli sinulla on ruukkuja, joissa on aluslautanen, voit liimata lautasen ruukun pohjaan kuumaliimalla. Huolehdi kuitenkin, että ruukkuihin ei jää vesi seisomaan kastelun jälkeen.
  6. Aseta ruukut rimojen väliin.
  7. Ripusta amppeli.