Atsalea
Rhododendron
Atsalea on puuvartinen ruukkukasvi, joka on suosittu erityisesti joulun aikaan. Perhosmaiset kukat ovat yksinkertaisia tai kerrottuja, pieniä tai suuria. Värirunsauskin on laaja, on punaisen eri sävyjä ja valkoisia, jopa kaksivärisiäkin lajikkeita. Atsaleaan on helppo ihastua ja jouluna kotiin tuodaan usein sen valkoinen tai punainen värimuunnos.
Kastelu
Runsas kastelu
Paikka
Valoisa, viileä
Sesonki
tammi-toukokuu
Hoidon tarve
lannoita kukinta-aikaan
Hoito-ohjeet
Kastele runsaasti
Atsalea pitää viileästä kasvupaikasta ja on erityisen tarkkaa kastelustaan: multaa ei saa päästää kuivumaan. Veden tarve on kasville riittävä, jos muistaa upottaa ruukun veteen noin kahden tai kolmen päivän välein. Atsalea viihtyy valossa, mutta suojassa suoralta paahteelta. Kastelun yhteydessä atsaleaa kannattaa varovasti ravistaa, jolloin kuivuneet lehdet ja kukat irtoavat helposti.
Huoneilma on yleensä liian kuivaa atsalealle, joten se hyötyy myös sumuttelusta. Liika kuumuus, esimerkiksi patterin läheisyys, on kasville haitallista. Se viihtyykin parhaiten jos huoneen lämpötila on päivisin 13-24 astetta ja öisin viileämpää eli 7-16 astetta. Viileä kuisti tai veranta onkin ihanteellinen kasvupaikka atsalealle.


Runsaasti kukkiva ruukkukukka
Ruukkuatsalea on puuvartinen, matala ja tyvestä haarova kasvi. Sen kasvutapa on pyöreän pensasmainen. Kukkanuput ilmestyvät lehtien väleistä täyttäen lopulta koko kasvin upeaan, röyhelömäiseen kukkarunsauteen. Perhosmaiset kukat ovat yksinkertaisia tai kerrottuja, pieniä tai suuria. Värirunsauskin on laaja, on punaisen eri sävyjä ja valkoisia, jopa kaksivärisiäkin lajikkeita. Atsaleaan on helppo ihastua ja jouluna kotiin tuodaan usein sen valkoinen tai punainen värimuunnos.
Upea myös viherkasvina
Kukinnan jälkeen kasvi voidaan vaihtaa uuteen ruukkuun ja käyttää istutuksessa valmista rhodomultaa. Lannoittamiseen on hyvä käyttää rhodoille tarkoitettua luonnonmukaista ravinneliuosta. Kesällä ruukkuatsalean voi siirtää ulos puutarhaan puolivarjoiseen paikkaan. Hoitotoimina riittää runsas kastelu lannoitevedellä. Elokuussa ruukun voi nostaa sisälle viileään paikkaan.


Lisää aiheesta
Joulukukat loistavat vielä pyhien jälkeen
Monista joulukukista saa kauniita viherkasveja sekä kukkivia väripilkkuja puutarhaan joulun jälkeen. Tutustu vinkkeihin.
Lue lisääKuvagalleria






