Loppuvuoden tähtöset – princettia, syystähti ja joulutähti

Joulutähti on perinteisesti punaisen ja valkoisen väreissä loistava juhlakauden klassinen kukka. Siitä on kuitenkin olemassa myös syksyisempiä versioita, joita kelpaa fiilistellä jo lokakuusta alkaen!

Princettia aloittaa tähtikauden jo lokakuun alkupuolella. Se ilahduttaa vaaleanpunaisen herkissä sävyissä runsaskukkaisella kasvutavallaan. Prinsettian reunuslehdet ovat hieman tyypillistä joulutähteä sirommat ja kasvi myös kooltaan pienempi. Tämä kukka on ihana lahja esimerkiksi syksyllä opinnoistaan valmistuvalle.

Princettian rinnalla syksyä juhlistavat syystähdet. Nimensä mukaisesti tämä variaatio sulostuttaa värimaailmaltaan ruskan väreissä. Sen reunuslehdet vaihtelevat persikkaisesta rusehtavaan, ja siitä löytyy erilaisia kokoja ja muotoja. Syksyistä tunnelmaa voi korostaa valitsemalla kukalle sen värejä toistavan suojaruukun.

Erikoisempia versioita ja väriyhdistelmiä kannattaa hankkia jo sesongin alkupuolella. Joulua kohti mentäessä punaiset variaatiot yleistyvät, ja harvinaisempia lajikkeita voi olla hankala löytää. Valitsemalla kotimaisen joulutähden, kukasta riittää iloa pitkään!

Joulutähtiä erilaisine versioineen hoidetaan samalla tavalla. Tärkeää on pitää kasvi riittävän valoisassa ja tasalämpöisessä paikassa, vedolta suojassa. Lämpötila kannattaa huomioida jo matkalla myymälästä kotiin, ja suojata kasvi kylmältä. Tähtösiä kastellaan tasaisesti huoneenlämpöisellä vedellä, välttäen liikakastelua.

Vinkki: Kerroimme joulutähtien kastelusta tarkemmin tässä artikkelissa.