Kuvassa on kasvihuoneessa palleroverenpisaran kukkia.

Vuoden laatutuottaja

Vuoden laatutuottaja on vuosittain Sirkkalehtimerkkiä käyttäville puutarha-alan yrityksille myönnettävä tunnustus laadukkaasta ja pitkäjänteisestä työstä.

Tunnustusta heille, jotka toimivat oikein

Vuoden laatuottaja -tunnustus myönnetään vuosittain Sirkkalehtimerkkiä käyttäville puutarha-alan yrityksille. Sen tavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka paitsi tuottavat hyvänlaatuisia tuotteita, myös toimivat laadukkaasti ja pitkäjänteisesti. Sirkkalehtimerkiä käyttävät yritykset noudattavat puutarhatuotannon yhteistä ohjeistoa, Laatutarha-ohjeistoa.

Kotimaiset Kasvikset ry nimeää vuoden laatutuottajat jäsenjärjestöjensä esityksestä. Kasvihuoneyrittäjien valtakunnallinen yrittäjäjärjestö Kauppapuutarhaliitto ry esittää vuosittain tunnustuksen saavat kasvihuoneyritykset. Vuoden laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994. Tunnustus jaetaan kasvihuonevihannes-, kukka-, marjan- ja hedelmän-, taimitarha-, avomaan vihannes- sekä perunan tuottajille.

Tutustu Laatutarha-ohjeistoon

Tutustu kukkatuotannon palkittuihin yrityksiin

  1. 2023 Martin Tarha Oy
  2. 2022 Huiskulan Puutarha Oy, Turku
  3. 2021 Lehtilän Kauppapuutarha, Laitila
  4. 2020 T:mi Puutarha Rauno Nieminen, Honkajoki
  5. 2019 Lakstedtin Puutarha Oy, Hattula
  6. 2018 Kolehmaisen Puutarha, Tihusniemi
  7. 2017 Urosen Puutarha, Jämsä
  8. 2016 Söderlund Trädgård, Närpiö
  9. 2015 Kokon puutarha Oy, Äänekoski
  10. 2014 Tapio Koivulan Puutarha ky, Kouvola
  11. 2013 Kauppapuutarha Koivulehto Oy, Kotka
  12. 2012 Katajakankaan puutarha, Haukivuori (Mikkeli)
  13. 2011 Heimosen Puutarha Oy, Vartiala
  14. 2010 Ali-Marttilan puutarha Oy, Kangasala
  15. 2008 Partaharjun Puutarha Oy, Pieksämäki
  16. 2007 Kaijansinkon Puutarha, Nastola
  17. 2006 Kauppapuutarha Jalkanen Oy, Laukaa
  18. 2005 Sinnelän Puutarha Oy, Vantaa
  19. 2004 Lepolan puutarha Oy, Turku
  20. 2003 Martin Tarha Oy, Oripää
  21. 2002 Ylitalo Oy, Oripää
  22. 2001 Koroisten puutarha, Turku
  23. 2000 Kalevan Puutarha Oy, Lempäälä
  24. 1999 Piltti Oy, Pöytyä
  25. 1998 Huiskula Oy, Turku
  26. 1997 Ansari yhtymä Oy, Luumäki
  27. 1996 Männistö Arto ja Liisa, Loppi
  28. 1995 Koivuniemen puutarha, Kauhajoki
  29. 1994 Heikilän puutarha, Turku