Samettikukka
Samettisen pehmeä kesäkukka, joka toimii myös tuholaisten karkoittamiseen hyötypuutarhassa.
Samettisen pehmeä kesäkukka, joka toimii myös tuholaisten karkoittamiseen hyötypuutarhassa.
Samettikukat ovat kesän myydyimpiä ryhmäkasveja. Erityisen suosittuja ne ovat parvekkeilla ruukkupuutarhoissa. Koskettamalla kukan pintaa tietää heti, mistä kukka on saanut nimensä. Ihastuttavat samettikukan kukinnot loistavat kilpaa auringon kanssa keltaisena, ruosteenpunaisena ja oranssina sekä näiden sekoituksena.
Samettikukkia viljellään Suomessa yhteensä noin 4 miljoonaa kappaletta vuodessa. Samettikukka on hallanarka, joten se kannattaa istuttaa ulos tai parvekkeelle vasta säiden lämmettyä. Samettikukat jaetaan kolmeen ryhmään: ryhmä-, iso- ja kääpiösamettikukat. Samettikukat toimivat kasvimaalla tuholaisten karkotuskasvina, joten niitä kannattaa istuttaa hyötypuutarhan reunamille.
Mitkä kesäkukat viihtyvät varjoisassa paikassa? Entä mitkä kestävät paahdetta? Tutustu missä mikäkin kesäkukka viihtyy.
Samettikukat viihtyvät aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Ne ovat kestävimpiä kesäkukkia kunhan kuihtuneet kukat poistaa ja muistaa huolehtia kastelusta ja lannoituksesta. Samettikukat ovat hallanarkoja, joten puutarhaan ne on parasta istuttaa vasta kun hallanvaara on ohi tai varautua suojaamaan niitä harsolla yöhallojen esiintyessä.
Vinkki: samettikukat toimivat kasvimaalla tuholaisten karkotuskasvina, joten niitä kannattaa istuttaa hyötypuutarhan reunamille.
Ryhmäsamettikukat (Tagetes patula ja Patula-hybr.) ovat samettikukista yleisimpiä. Niitä käytetään kukkaryhmien reunuskasveina ja ne kasvavat noin 15 – 30 cm korkeiksi. Kukinnot vaihtelevat lajikkeesta riippuen yksinkertaisesta voimakkaasti kerrottuun ja väri oranssista ruskeanpunaiseen tai kirjavaan.
Isosamettikukkien (Tagetes erecta) kukinto on näyttävä ja komea pallo, jonka erottaa helposti perenna- ja kesäkukkaryhmän joukosta pystyn kasvutavan vuoksi. Se kasvaa noin 30 – 60 cm korkuiseksi ja kukkii kesäkuusta elokuulle asti. Isosamettikukan kukinnot ovat usein voimakkaasti kerrotut ja väri vaihtelee kermanvalkoisen, keltaisen ja oranssin sävyissä.
Pensasmaisen ja runsaskukkaisen kääpiösamettikukan (Tagetes tenuifolia) kukat ovat pieniä ja lehdet ovat tillimäisen pienet ja haarautuvat. Sen toinen nimi on maustesamettikukka jonka hentoja lehtiä voi käyttää salaatin mausteena. Kääpiösamettikukka kasvaa komeina mättäinä 20 – 30 cm korkuiseksi ja se on näyttävä kukkija joko omana ryhmänään tai kukkapenkin reunuskasvina. Kukkien väri vaihtelee samettikukkien tapaan keltaisen tai oranssin sävyissä mutta puna- ja kirjavakukkaisia lajikkeitakin on esimerkiksi punakeltainen ’Pumila’ ja punainen ’Starfire’.