Heimosen Puutarha toimii Riistavedellä, Kuopiossa. Yli 50-vuotiaan vahvan perheyrityksen tarina alkoi 1940-luvulla Onni ja Jenny Heimosen perustettua kukkakaupan Kuopioon. Ammattimainen viljely lähti käyntiin 1970-luvulla ensimmäisen lasisen kasvihuoneen valmistuttua. Toimitusjohtajana työskentelee tällä hetkellä Sami Heimonen.
Heimoset tunnetaan positiivisesta ja eteenpäin suuntautuvasta asenteestaan. Yrityksen toimintaa ohjaavat pitkäjänteisyys, kehittymishalu ja luotettavuus. Yrityksen motto, ”Ei ole ongelmia, on vain haasteita”, kuvastaakin hyvin sen ratkaisukeskeistä ajattelutapaa.
Ympäristövastuullisuus on keskeinen osa puutarhan toimintaa. Kasteluvedeksi käytetään järvivettä, ja ruukkukukkien kastelujärjestelmä mahdollistaa veden ja ravinteiden talteenoton. Kierrätyksessä eloperäinen jäte kompostoidaan ja energiajäte kerätään tarkasti asianmukaiseen kierrätykseen. Lisäksi kasvihuoneet lämpenevät kotimaisella energialla.
Monipuolista kukkaloistoa kesään
Puutarhan valikoimista löytyy laaja kattaus kesäkukkia, ruukkukukkia, amppeleita ja hyötykasveja. Kesäkukkien myynti alkaa huhtikuussa orvokeilla ja laajenee myöhemmin muun muassa lumihiutaleisiin, miljoonakelloon ja lobelioihin. Kesäkukkien taimista kasvatetaan esimerkiksi petuniaa, samettikukkaa ja ahkeraliisaa. Ruukuissa kasvaa hortensiaa, begoniaa, pelargonia, verenpisaraa, markettaa, neilikkaa, daaliaa ja muita kauden kasveja.
Hyötykasvivalikoima sisältää esimerkiksi tomaattia, kurkkua ja kurpitsaa. Lisäksi viljelyssä on suosittuja yrttejä, kuten basilikaa, persiljaa, ruohosipulia, viinisuolaheinää ja sitruunatimjamia.
Yritys keskittyy tukkukauppaan, eikä sillä ole omaa myymälää. Heimosen Puutarhan tuotteita löytää kattavasti niin puutarhamyymälöistä, kukkakaupoista kuin marketeistakin ympäri maan. Yrityksen viljelemiä kukkia pääsee ihailemaan myös vaikkapa seurakuntien ja kuntien kesäkukkaistutuksissa.