perunanarsissi

Narsissit

Upeat narsissit ilahduttavat sisällä ja ulkona

Narsissit

Narcissus

Perinteisen tetenarsissin lisäksi kotimaisena on saatavilla ihania erikoisnarsisseja. Kaikki narsissit ovat helppohoitoisia. Ne sopivat niin kotiin, lahjaksi kuin työpaikalle.

Narsisseja viljellään Suomessa vuosittain muutamia satojatuhansia ruukkuja. Narsissit sopivat niin ulos istutuksiin, sisälle sellaisenaan tai parvekkeelle ryhmänä. Valikoimasta löytyy erilaisia narsisseja herkästä valkoisesta komeaan oranssiin.

Kastelu

vähäinen kastelu

Paikka

aurinkoon, puolivarjoon

Sesonki

helmi-huhtikuu

Hoidon tarve

ei tarvitse lannoittaa

Hoito-ohjeet

Näyttävä ja helppohoitoinen

Ensimmäiset narsissit tulevat myyntiin jo helmikuussa. Leudolla säällä narsisseja voi pitää esimerkiksi lasitetulla parvekkeelle. Tosin kuin tetenarsissi, muut narsissit eivät siedä pakkasta. Kasvit jäätyvät kauniisti, mutta eivät palaudu sulettuaan. Kastele kasveja maltillisesti. Halutessasi voit leikata kuivuneet kukat pois.

Narsissit voi laittaa parvekelaatikkoon tai astiaan ruukkuineen, tai istuttaa multaan ilman muoviruukkua. Narsisseja ei tarvitse lannoittaa. Ulos kannattaa laittaa narsisseja, joissa kukinta on jo selvästi näkyvää, koska viileässä kukat avautuvat hitaasti. Viileä sää pitää huolen myös siitä, että ulkona pidettävät narsissit säilyvät kauniisti kukkivina viikkokausia.

Kuvassa on erilaisia sipuleita

Istuta keväällä maahan

Maan sulettua narsissin sipulit voi ottaa ruukustaan ja laittaa kukkapenkin uumeniin multaan. Sipulin yläosa tulee noin kymmenen sentin syvyyteen. Lehtien annetaan kuihtua rauhassa, ja narsisseista on iloa seuraavanakin keväänä. Narsissit ovat myrkyllisiä, siksi hiiret ja myyrät eivät niitä jyrsi.

Kauniita asetelmia sisälle ja ulos

Narsisseista voi tehdä näyttäviä asetelmia kotia piristämään. Narsissit voi istuttaa muiden kevään kasvien ja sipulikukkien kanssa samaan astiaan. Ne ovat näyttäviä myös yksinään kauniissa ruukussa.

Narsisseja voi leikata myös leikkokukaksi maljakkoon. Leikkaa tällöin kukkavana sipulin läheltä sipulia. Laita leikatut narsissit viileään veteen. Narsisseista saattaa tulla hieman “limaa” maljakkoon, jonka takia maljakkovesi kannattaa vaihtaa muutaman päivän välein.

Kuvassa on puisella sivupöydällä pupuruukussa erilaisia narsisseja.
perunanarsissi

Bridal Crown, Tête Bouclé, Monal ja Replete

Narsissien valikoima on laaja ja se vaihtuu hieman vuosittain viljelijöiden valikoimien mukaan. Yksi tunnetuimmista lajikkeista on vihkotasetti “Bridal Crown” (kuvassa), joka tunnetaan Suomessa nimellä perunanarsissi. Upeiden narsissien joukosta löytyy yksinkertaisista kokonaan valkoisista narsisseista kerrottuihin oransseihin ja lohenpunaisiin. Osa lajikkeista myös tuoksuu.

Kuvassa on perunanarsissin kukintoja

Kevät kukkii ruukuissa ja maljakossa

Narsissit ovat upea ruukussa ja maljakossa. Tutustu kevään sipulikukkiin.

Lue lisää

Kuvagalleria

Tässä vielä lisää luettavaa

kauniisti_kotimainen_kauppapuutarhaliitto_kp-4744_web-2

Huhtikuun ihanimmat narsissit

2

min

244568

Kotimaisia kukkia huhtikuuhun

1

min

trend-2022_fresh-start_outdoor-spring

Tetenarsissi kestää jopa kymmenen pakkasastetta

2

min

easter-2012-6

Nämä kotimaiset kukat ovat sesongissa maaliskuussa

2

min